keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Synttärit!

Kyllä, viime viikolla Punavuoren Putiikki täytti yhden vuoden. Aika uskomatonta ajatella, että siitä on jo vuosi kun me avattiin, mutta niin se oli vaan heinäkuun helteitä sillonkin.. Kivaa on ollu: mukavia asiakkaita ja mielenkiintoisia tilauksia, mitäs sitä muuta vois toivoakaan. Ja samalla lailla aiotaan jatkaa.

Synttäreitä ei juhlita tähän hätään sen kummemmin (paitsi että lahjoja saa tietysti tuoda :D), mutta syksymmällä on luvassa jotain toiminta kyllä. Palataan siihen tarkemmin sitten lähempänä, tässä vaiheessa sanon vain, että varaahan kalenteristasi 2.9.2010 iltapäivä ja ilta... :)

Hanna

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kesälomalle Turkuun

Huomenna siis. Tai ei se mikään loma ole, Turussa on designmyyjäiset osana Turku Modern -festareita. Paikka on Aula-cafe, aika klo 12-18 ja lisätietoa tapahtumasta esimerkiksi Facebookista, eli tästä. Ja sinne siis suuntaa myös Punavuoren Putiikki. Jos olet siellä päin liikkeellä, niin tulehan morjestamaan.



Viime aikojen blogihiljaisuus ei ole johtunut lomailusta ja laiskottelusta, vaan ihan vaan työnteosta. Tilaustöiden parissa olen ahkeroinut nimittäin. Meiltä siis saa tuotteita myös omien mittojen mukaan, joko näitä meidän mallistoja omilla mitoilla tai sitten voi tilata jotain ihan oman idean mukaan. Valmiin malliston muokkauksesta on hyvä esimerkki tuo kevätmalliston kellohelmainen mekko, jota oon tehny useassakin eri koossa, eri väreissä ja yhden tyllialushameella buustattuna. Hyvältä näyttää niinkin.

Nyt vielä viime hetken pakkailut ja aamulla matkaan.

Hanna

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Kesäale

Moikka,

Kesäale saapui myös meille Punavuoren Putiikkiin. Pitää saada hyllyjä tyhjennettyä syysihanuuksia varten. Vaikka syksy onkin vielä kohtalaisen kaukainen ajatus näin kesähelteillä (ne jatkuu vielä!).


Mutta siis: tuotteissa alennuksia -25-40% verran, tervetuloa aleshoppaamaan!




Aurinkoterveisin Hanna :)